Jokainen muistelma teos alkaa johdannolla. Niin tämäkin. Kuka minä olen ja miten tähän on tultu? Nimeni on Tuomas. Olen 37 vuoyias ja viimeiset 2 ja puoli vuotta olen matkustanut pyörätuolilla. Olen koulutukseltani äänimies, mutta kolme kertaa viikossa tapahtuva hemodialyysi johdatti minut työkyvyttömyyseläkkeelle. Asun tällähetkellä Tampereen Hervannassa osittain pakon sanelemana. Ennen päätymistäni pyörätuolikuskiksi asuin Tampereen Pispalassa kerrostalo asunnossa vuokralla, josta käsin operoin rock n rollin täyteistä elämää. Kyseinen harrastus ei vieläkään ole ohi, vaan käyn yhä usein harrastamassa keikoilla käyntiä ja musiikki on yhä oleellinen osa elämääni. Vaikka monin tavoin kuluttava keikka elämä on nyt taakse jäänyttä, en ole osannut jäädä makaamaan laakereilleni. Kuluneen kevään aikana valmistuin digikokemusoppaaksi ja toimin siis Aspan Digi Haltuun projektissa digikamuna.
Ennen heittäytymistäni äänityön ammattilaiseksi nuoruuteni kului erilaisten urheiluharrastusten parissa. tuosta elämästä on muistona monia hyviä ystäviä, mutta myös jokin perverssi taipumus masokistisiin nautintoihin. Kilpaurheilu ja erityisesti kestävyyslajit joita harrastin eivät välttämättä aina ole siitä terveimmästä päästä. Sama kiero "nautinnon" kaipuu on valitettavasti seurannut minua vaikka kilpaurheilija minä on muisto vain jossaon kaukaisuudessa. Lajini olivat Suunnistus ja murtomaahiihto. kyllä! Kaikki ne lajit joista varmasti jokaisella suomalaisella pesäpallo mukaanluettuna on koululiikunnan myötä ikuiset traumat. Kiitos vain peruskoululaitos tästäkin. Urheilu-uraani väritti myös teini-iässä todettu diabetes mellitus. Selkeällä suomen kielellä nuoruus tyypin sokeritauti. Tämä aineen vaihduntaan vaikuttava nimihirviö on tuonut mukanaan melkein kaiken oppikirjoissa mainittavan lisävaivan. Toinen silmäni on sokea ja tunto jalkojen ääreisosissa on laskenut.
En jaksa tai edes halua silti valittaa. Koska elän länsimaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, kukin voi tehdä elämästään juuri niin syvää helvettiä kuin itse haluaa. Ja yhteiskunnan tehtävänä on taata kullekin ainakin jossain määrin ihmisarvoinen kohtelu niin kauan, kuin kukin sitoutuu noudattamaan sille asetettuja sääntöjä. Ja sitäpaitsi aina on joku, jolla asiat ovat vielä huonommin.
Koin mielekkääksi alkaa kirjoittaa tätä blogia aivan itseni vuoksi. Ehkä tämä tulee olemaan tapa purkaa mieltä painavaa asiaa ja toisaalta tuoda päivänvaloon selkeitä epäkohtia tästä ympäröivästä yhteiskunnasta. En oikeastaan edes tiedä miksi tätä teen, mutta jokin sai minut alkamaan tähänkin projektiin. Toivottavasti tämän lukeminen tuottaa saman kaltaista helpotusta ja iloa, kuin sen kirjoittaminenkin. Kuten jo varmasti olet huomannut, tyyliltään tämä tulee olemaan melkoista tajunnanvirtaa, mutta toivottavasti saan sisällytetyksi tähän myös edes hieman asiaakin. Pohja-ajatuksenani on osittain esitellä jokapäiväistä arkeani, mahdollisesti niitä pieniä teknologisia apuja, joita näkövamman omaavana , pyörätuolissa istuvana, keski-ikää lähestyvänä, lihaa syövänä heteroseksuaalina mieshenkilönä päivittäin käytän ja mahdollisesti tapahtumista ja ilmiöistä millaisina ne liikuntarajoitteisena koen.
Tervetuloa kiertoajelulle elämääni. Toivottavasti viihdyt retkellä ja se on onnistunut.
