Digidigidigidigi

Minulta pyydettiin kesällä 2018 kirjoittamaan Aspan Suuntaaja lehteen artikkelia, jossa pohdittaisiin kuinka digitaalisuus auttaisi vammautuneen ihmisen arjessa. Voit lukea artikkelin täältä. Kuten varmasti on tullut ilmi, olen Apple käyttäjä. Tähän on tietyt syynsä. Olen koko 2000-luvun käyttänyt Applen tuotteita ja kokenut tämän käyttöympäristön omakseni. Jo pelkästään tietoturvaan liittyvät pointit ovat pitäneet minut erossa Microsoftin ylivallasta, eikä se tietotekniikkaan liittyvä ikuinen säätäminen ole saanut minua siirtymään muihin Unix pohjaisiin järjestelmiin. Lisäksi jostain syystä lähes kaikki äänenkäsittelyyn tehdyt ohjelmistot toimivat Maceissa paremmin koska ohjelmisto kehittely on hieman pidemmällä. Toki olen käyttänyt Windows ohjelmistoja sulavasti vielä 1990-luvulla ja sulavasti Applen tuotteiden rinnlla vielä sen jälkeenkin.

Apple-uskovaisuus teettää minulle taloudellisia haasteita, mutta mieluummin maksan laitteistosta ennemmin, kuin käytän tuhottomasti aikaa toimimattomien koodinpätkien parissa. Jostain syystä minua pidetään edistyksellisenä tietotekniikan käyttäjänä. Toki sitä ehkä olenkin. Koitan suoriutua itsenäisesti arjestani. En juurikaan halua käyttää minulle tarjottua apua, vaan kuten noin 99% ikä tovereistani elän ja teen asiat mieluummin itse ja omaan tahtini. Joskus tämä vie aikaa enemmän ja toisaalta joskus on myös pakko pyytää apua. Vaikka esteettömyys on vallannut alaa fyysiseen saavutettavuuteen erilaisissa palveluissa, mutta edelleen varmasti se kaikkein helpoiten tehtävä, digitaalinen saavutettavuus, teettää töitä. Digitaalisella saavutettavuudella tarkoitan sitä kuinka helposti erilaiset netissä olevat digitaaliset palvelut ovat käytettävissä, kun käyttäjällä on fyysisiä rajoitteita. Varsin usein nämä rajoitteet liittyvät näkemiseen, mutta rajoite voi olla vaikka lukutaidottomuus. Jo pelkästään tietyt väriyhdistelmät tai kirjasimet saattavat tuottaa esteen palvelun käytölle, mutta nämäkin esteet on helppo murtaa tutkimalla asiaa ja käyttämällä työn tekemiseen hieman enemmän aikaa.

Aivan ensimmäiseksi mieleeni vahvasti esteelliseksi palveluksi tulee Osuuspankin nettisivu, joka uusitulla nettipankki designillään ei herättänyt ainakaan itselläni riemunkiljahduksia. Sivut ovat jokseenkin sekavat ja sekä normaalin nettisivun ja mobiilisivun graafinen ilme on jokseenkin turhan hailakka. Jos en erilaisten apujen kautta saisi suurennettua näkymää, jäisi sivuston käyttö osaltani väliin. En ole aiheen kanssa yksin, sillä olen kuullut vastaavaa palautetta myös aivan "terveiltä" käyttäjiltäkin. Se, että tuote nettidesignerin terveisiin silmiin näyttää kivalta ei tee otteesta hyvää ja käytettävää. Ikävä kyllä tätä tuotetta käyttää niin ikääntyvät kuin muutin heikko näköiset, eikä hailakat kirjaisimet tai huonon kontrastin omaavat asettelut tee palvelusta käytettäviä. Haukan katseisille designereille tämä pointti ei tule aivan ensimmäisenä mieleen. Ei välttämättä olisi ollenkaan huono idea laittaa esignerit toimimaan hetki 14" putkinäytöllä vga grafiikalla suojalasit päässä,jotka on vain varmuudeksi käsitelty vaseliinila ja hiuslakalla. Tämä simuloisi ehkä helpoiten meidän heikkonäköisten elämää tiedon valtaväylällä.

Joskus internetin alkuaikoina ylläpidin itsekin paria nettisivua. Tuolloin ei ollut käytössä nykyisen kaltaisia muotoilu tiedostoja, vaan sivua koodatessa oli ensiarvoisen tärkeää panostaa koodin yksinkertaisuuteen ja graafisten elementtien pakkaukseen, jotta käyttäjä ei tuskastuisi pitkiin lataus aikoihin. Nykyisten yhteyksien aikakautena tuntuu kuin nuo koodaamisen kultaiset säännöt olisivat jääneet unholaan. Silloisten koodaus työkalujen yhteydessä oli eirillaisia kelloja, joilla noita latausaikoja oli mahdollista demonstroida. Toki nuo ajat olivat tuolloin laskettavissa sekunneissa, mutta nykypäivänä pilkku olisi siirtynyt kymmenyksiin tai sadasosiin. Tästä huolimatta koodin yksinkertaisuus on sivujen käytettävyyden kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Joskus käytettävyyteen aimo kolauksen tekee tietoturvaan tukeutuvat ratkaisut. Ystävämme Kansaneläkelaitos on ratkaisut muutamat moni sivuiset hakemuksensa toteutuksen niin, että käyttäjän on kyettävä täyttämään hakemus tietyn aikaikkunansisällä. Mikäli näin ei tapahdu, kaikki jo täytetty tieto pyyhkiytyy bittiavaruuteen ja hakemuksen ktäyttö on alettava alusta. Monasti heikko näköiseltä menee erilaisiin selkeältäkin näyttäviien lomakkeiden täyttöön aikaa varsin pitkään. Varsinkin kun yleensä tällöin kyse on taloudellisesta toimeentulosta. Toki se ettei enää ole pakko zoomailla paperisia lomakkeita on jo askel parempaan, mutta tällöinkin olisi hyvä kiinnittää huomiota selkeään ulkoasuun. Se, että täytettävä tieto on useammassa sarakkeessa hidastaa ja hankaloittaa lomakkeen käyttöä, koska tällöin käyttäjän on kohdistettava vertikaaliakselin lisäksi myös horisontaaliselle tasolle.

Kuten reaalimaailmassakin, myös bittiavaruudessa esteettömyys ei ole helptus vain rajoitteita omaavalle. Se että portaat on korvattu luiskalla tai oviaukko on leveämpi ei helpota yksin fyysisiä rajoitteita omaavaa. vaam esteetön kulku helpottaa ketä vain. Yleensä nämä ratkaisut aiheutavat taloudellisia lisä panostuksia, mutta lopputulos on useimmille parempi. Digitaalimaailmssa panoksena lienee pieni panostus koodaukseen, mutta käytettävyys on monasti parempi. Monasti tällaisen koodin tuotto tapahtuu taitavalta koodarilta automaattisesti, mutta tuntuu kuin nämä koodin vääntäjät olisi syrjäyttänyt MS Office 360 ja sivuja päivittää botti. Automaatio ei ole aivn huono asia, mutta yleensä se edellyttää valvontaa. Se että työtä tukemaan kehitetään erityyppisiä apuvälineitä ei poista ammattitaitoisen ja osaavan ihmistyön merkitystä.

Se että palveluita automatisoidaan ja että ne  pakenevat toimipisteistä netin syövereihin on toisaalta pelottavaa. Tänä koetaan 1900-luvun maailmaan tottuneelle väestön osalta selkeänä uhkana. Moni kokee kaupan alalla tapahtuneen automaation ja itsepalvelukassat tai pankkien nettipalvelut vähentäneen työpaikkoja. Sitä se ei varmastikaan tee, jos nämä digitalisaation mukana tuomat ilmiöt tuotetaan entisenlaisella intensiteetillä. Taloudellisista syistä tämä on myös vääjäämätöntä. Toisaalta olisi hyvä että työpaikat palveluihin liittyen säilyisivät, mutta näin tuskin tapahtuu, sillä toimintoja pyritään tehostamaan. Yksittäisen toimijan on pyrittävä tavoittamaan enemmän asiakkaita ja nopeammin. Jos fyysisiä toimipaikkoja käytetään, tavoitettujen asiakkaiden määrä on rajatumpi. Toisaalta mihin tässä maailmassa on kiire, varsinkin kun nykyisten ennusmerkkien perusteella tämä kaikki päätyy tuhoon ja nyky maailman tahdilla tämä loppu on hyvinkin lähellä. Tästä huolimatta keräilijäkulttuurien pariin leirinuotion ääreen tuskin on enää paluuta vaan digi on tätä päivää. Vaikka tekoälyssä on tulevaisuus Matrixin kaltainen dystopia, jossa ihminen palvelee konetta tuskin on realismia. Kone on kone ja se toimii vain kuten sen halutaan toimivan.

Sananen pyörätuoleista

Syksyllä 2016 päädyin pyörätuolikuskiksi. Asuin tuolloin Tampereella Tammenlehväkeskuksessa. Kyseinen hoitolaitos tarjosi minulle käyttöön perinteisen laitostuolin. Käytin tuota taittuva runkoista pommin kestävää panssarivaunua noin viikon. Tuosta umpikumi laivasta ei ole juurikaan mitään positiivista sanottavaa. Jos tuoli valmistetaan periaatteella one size fits all, ei lopputulos voi olla edes sinne päin. Pyörätuoli tulisi olla ajurinsa mittojen mukainen. Koska tuolissa tulee vietettyä suurimman osan aikaa vuorokaudsta, tulee istuma asennon oltava mukava. Ihmisruumis on suunniteltu kävelemään. Istuminen on kaikkea muuta kuin luonnollinen asento. Tästä johtuen istuma asennosta koituu harmia niin jalkojen verenkierrollee kuin ruuansulatukselle. Kaiken kukkuraksi hanuri on melko kovilla.

Äitini kontaktien kautta sain lainaan ehkä parhaan tuolin, jossa olen ikinä kulkenut. Tuoli oli kotimainen Talartin kangasalla valmistama tuoli. Talartin perusti joskus taannoin Heikki Tala, joka ilmeisimmin kyllästyi paskoihin saksalaisiin rimpuloihin, joita hoitotarvikejakelut pakonomaisesti syyltävät asiakkailleen kustannuksiin vedoten. Koska moni pyörätuolikuski istuu tuolissaan kellon ympäri ja koska tuolista käsin on kyettävä suorittamaan elämän kaikki eteen astelevat pienet askareet, on tuolin mahdollistettava nuo haasteet ja joustettava kuljettajansa elinolojen mukaan. Tuoli itsessään ei mielestäni saa nousta esteeksi käyttäjämsä elintavojen tielle. Toki tuoli asettaa tiettyjä rajoitteita. Perinteinen metsäsuunnistus tai puissa kiipeily harvoin onnistuu tuolissa istuen, mutta niihinkin harrasteisiin löytyy ratkaisu.

Tuo Talart tuli käyttööni varsin nopeasti vaikka tuolin vakikuski asuukin Oulun seudulla. Matkahuolto kuljettaa, kunhan paketti on riittävän pieni ja kevyt. Toki hekin mainostavat nettisivuillaan, että rahti kulkee vaikka kyseessä olisi tonnin painoinen ja liian iso Datsunin takakonttiin. Totuus on toinen. Vaikka varsin usein käyttämäni ajoneuvot 110% todennäköisyydellä mahtuvat linja-auton tavaratilaan eivätkä paina yli 30kg löytyy mitoista aina jotain sanottavaa. Matkahuolto ei halua kuljettaa yksityishenkilöiden lähettämiä pyörätuoleja. Vaikkakin tuo tuoli oli tehty mittojen mukaam toiselle kuskille, enkä mielestäni ole edes tavannut kyseistä kuskia, tuoli istui alleni ilman sen suurempia murheita. Koska allani oli laina tuoli, apuvälineyksikössä aloitettiin samointein oman tuolin hankinta prosessi. Esitin heti alkajaisiksi toiveen, että hankittava tuoli olisi tuollainen samanlainen Talart, mutta varsin nopeasti ajatukseni tyrmättiin. Perusteena oli hinta ja kaupungin hankintasopimus tuoleja maahantuvan toisen yrityksen kanssa. Jälkeenpäin olen kuullut, ettei mikään noista perusteista pitänyt oikeasti paikkaansa.

Talart JT Speed on kiinteärunkoinen tuoli. Se poikkeaa varsin paljon perinteisemmistä taittuvarunkoisista tuoleista. Se on valmistettu Lentokonealumiinista ja painaa noin 11kg. Toisin kuin varsin useassa kiinteärunkoisessa tuolissa tuon tuolin selkänoja ei taittunut istuinosaa vasten edes kuljetettaessa. Tästä johtuen tuolista oli saatu pois kaikki ylimääräinen ruuveilla kiinnitettävä kilke, jotka suomalaisella huippuunsa viritetyllä kevyenliikenteemväylällä irtoilevat tuolilla rullaitaessa. Tämä teki jakkarasta erittäin jämäkän ja melko huoltovapaaan. Käytännössä ainoat huoltotoimenpiteet, joita tuolille oli tehtävä tuon miltei puolen vuoden ajalla, jonka aikana tuo ajoneuvo oli käytössäni, oli eturenkaiden laakereiden putsaus hiuksista ja kaikesta tuolin keräämästä roskasta. Toki aikaajoin ilmatäytteisten kumien ilmanpaine oli tarkastettava, mutta niinhän tapahtuu minkä tahansa ajoneuvon kohdalla.

Alkuvuodesta 2017 sain käyttööni tämän nyt käytössä olevan oman tuolin, Quickie Helium'n. Tovin Talartilla ajeltuani tämä amerikanihme oli pettymys. Vaikka tuolia tilattaessa mitat oli otettu tuosta lainatuolista, on toteutus aina erilainen. Eniten pettymystä herätti kaikki ne ylimääräiset ja irtoilevat ruuvit ja mutterit, joilla varmistetaan tuolin istuvuus kuljettajalleen. käytännössä olisi aivan sama vaikka noita säätöjä ei olisi ollenkaan, sillä merkittävimmät ajomukavuuteen vaikuttavat säädöt tehdään suoraan runkoon ja akselin paikkaa vaihtamalla. Akselin paikan valinnalla voidaan vaikuttaa tuolin herkkyyteen eli kuinka helposti etupyörät nousevat maasta. Tämä ominaisuus taas mahdollistaa erilaisten kynnysten ylityksen. Herkkyyteen ja "ajo nautintoon" voidaan vaikuttaa myös suuresti istuinkulman valinnalla. Talartissa istuin kulma oli jyrkempi kuin tässä Heliumissa, joten vaati hieman aikaa ennen kuin tuoli oikeasti istui alleni. Kun oli opetellut käsittelemään käytännössä täysin erillaisen tuolin kanssa selviytymistä päivittäisistä rutiineista, oli tyo opettelu aloitettava käytännössä täysin alusta.

Keväällä 2017 muutin Hervantaan. Tuo betonirakentamisen monumentti asettaa pyörätuolikuskille haasteen. Jo pelkästään päivittäisten palveluiden tavoittaminen kysyy rutkasti käsivoimia, sillä asuinalue on täynnä mäkiä. Koska en juurikaan käytä minulle myönnettyjä avustjapalveluita ja koska käsissäni on diabeettisen neuropatian seurauksena todettu lihasten surkastumaa, sain käyttööni Alberin e-Motin kelauksenkeventimet. Keventäjien toimintaperiaate on kuin sähköpolkupyörässä. Kelata pitää, mutta sähkömoottorin ansiosta voimaa ei tarvitse käyttää. Pyrin toimimaan arjessani mahdollisimman itsenäisesti. Kun leipä tai maito on kaapista loppu, lähden kauppaan. Keventäjien ansiosta kauppaan lähtö tai ostosten sieltä kotiin kantaminen ei vaadi erityistä apua, vaan voin tehdä sen itse silloin kun se minulle itselleni sopii. Hakiessani keventäjiä minulle tarjottiin vaihtoehtoisesti sähkömopoa tai sähköpyörätuolia. Olen varsin liikkuvaista sorttia ja aina silloin tällöin tulee tilanteita, jolloin on syytä mobilisoitua henkilöautolla. Apuvälineistä sähkömopo tai sähköpyörätuoli eivät anna tähän mahdollisuutta, vaan noita käytettäessä vain inva-taksi on ainoa väline pidemmille matkoille. Vaihtoehdon kömpelyyttä korostaa vielä se pointti, että kunnat ovat mahdollisimman nihkeitä kustantamaan pidempiä taksimatkoja. Toisaalta sähkömopo tai -tuoli passivoivat. Niin kauan kun käteni toimivat koen kelaamisen olevan positiivinen aktiviteetti.

e-Motionit on varmasti yksi parhaista saksalaisen insinöörityön tuloksia joita maasta on levinnyt sitten toisen maailmansodan. Kummassakin pyörässä on oma moottori ja akku. ne painavat noin kymmenen kiloa kappaleelta eli ajoneuvon painoksi kuskeineen muodostuu hieman päälle 100kg. Keventäjiä voi käyttää sisätiloissa puoliteholla ja ulos päästyä voi antaa tukan hulmuta ja päästellä nenemään täydellä teholla. Tehoja säädellään mukana kannettavan kaukosäätimen avulla, joka lienee se heikoin lenkki tässä järjestelmässä. Se on näet aivan kohtuuttoman suuri ja painava. 2010-luvun maailmassa voisi kuvitella, että tuo kapistus voisi olla moninverroin pienempi tai bluetooth-teknologian avulla sisällytetty johonkin mobiili-aplikaatioon. Hohoi sinä saksalaisen apuvälinefirman tuotekehitysinsinööri. Idean saa käyttää ja on jopa suotavaa. Ehkä huvittavinta koko paketissa lienee se säätimen mukana tuleva avainnauha, jolla värkin saa roikkumaan kaulaansa. En ole tavannut vielä yhtäkään käyttäjää, joka olisi roikottanut tuota puolentoista kilon punnusta niskansa varassa puolta päivää kauempaa.

Kertalatauksella tehdas lupaa 25 kilomtrin toiminta sädettä kuljettajan ollessa noin 85kg painoinen. Käytännössä lataus kestää noin kaksi päivää. Täydellä teholla ajoneuvo saavuttaa noin 8 kilometrin tuntivauhdin. Käytännössä 170 cm pitkä kanssakulkija joutuu hölkkäämään pysyäkseen mukana. Toki ylämäessä vauhti hidstuu jonkin verran.

Talvi 2017-18 oli runsas lumisin miesmuistiin. vaikka lunta oli aika-ajoin paljon, myös lämpötila vaihteli melkoisesti. Tämä taas johti siihen, että meillä pyörätuolikuskeilla oli entistä hankalampaa. Pyörätuolin pienet eturenkaat tökkäävät joko hankeen taai loskaan. Kevät kelejä silmällä pitäen tein hakemuksen syksyllä apuväline messuilla tekemääni löytöön, FreeWheel nokkapyörään. Nokka pyörä on pieni lasten polkupyörän rengas, joka kiinnitetään pyörätuolin eteen ja joka nostaa  eturenkaat maasta ja näin keventää tuolin vierintä vastusta ja lisää tuolin tukipintaa. Nokkaapyörän ansiosta jakkaralla on mahdollista kiertää kesäkeleillä vaikka pururataa. Koska omasta tuolistani oli suuunniteltaessa tehty mahdollisimman kevyt ja siinä samassa karsittu jalkalaudan tukirakenteita, piti riittävän tukeva jalkalauta tilata amerikkalaiselta hitsarilta. Taas eräs syy tukea paikallisia toimijoita. Osan hitsailu ja toimitus ottivat miltei kuukauden. Kun. asennustöihin vihdoin päästiin, oli rospuuttokelit jo tämän talven osalta kärsitty ja kevyenliikenteen väylät valtaosin sulat ja loskasta vapaat.

Toimitukseen liittyvästä viivytyksistä huolimatta on tuo FreeWheel ollut korvaamaton apu myös kesäkeleillä. Olen kuljetellut sitä mukanani erillaisissa tapahtumissa, joissa olisin toki käynyt ilmankin, mutta tuo apuväline on taannut kykyni toimia erilaisissa ympäristöissä. Ainoa negatiivinen asia jonka tuohon apuvälineeseen yhdistän on kantovälineen puute. Olen kuljetellut tuota mukanani kangaskassissa pyörätuolin kahvoissa, mutta aina välillä olisi hyvä, jos tarjolla olisi jokin hieman tukevampi laukku.

Apuväline messuilta tein myös toisen löydön. Sovektavan liikunnan apuvälineitä vuokraavan yrityksen SoLiAn. Heidän kauttaan on mahdollista vuokrata erillaisia liikunnan apuvälineitä oli kyseessä sitten erillaiset pyörätuolit, kelkat tai pulkat. Heidän kauttaan sain kokeilla messuilla erilaisia käsirataspyöriä ja erikoista maastopyörätuolia. Oitis päätin vuokrata tuon laitteen ja talven läpi mehustelin ajatusta kokeilla tuota tuolia Hervannan metsiköissä. MountainTrike on kolmipyöräinen englantilais valmisteinen pyörätuoli. Tuoli oli käytössäni kolmisen viikkoa toukokuun puolivälistä kesäkuun alkuun. Perus pyörätuoliin verrattuna merkittävin ero on ettei tuossa trikessä ole kelausvanteita vaan kelaus kahvat, joita pumppaamalla veto välittyy isoihin renkaisiin. Ohjaus tapahtuu kääntämällä toista kelauskahvaa 120 astetta, josta ohjaus välittyy vaijereiden välityksellä takarenkaaseem. Kahvoissa on myös jarrukahvat ja isommissa renkaissa on nestetoimiset levyjarrut. Kaikki kolme akselia on erillis jousitetut.

Vaikka tuo trike kuulostaa ja näyttää hirmu tekniseltä laitteelta, ei se sitä oikeasti ole. Se on valmistettu yleisesti maastopyörissä käytetyistä komponenteista. Tästä syystä tuolin hinta ei ole aivan päätön, vaan sen saisi lunastettua itselleen noin 5000€ hintaan, joka on erikois tuotteesta varsin maltillinen. Vaikka kyseessä on maasto käyttöön suunniteltu ajoneuvo ei se vierasta taajaman sisä puolellakaan liikkumista. Toki kaupungissa liikkumisen hankaluutta lisää se pieni seikka, ettei sillä voi kelata kuin eteenpäin, mutta asian kanssa pärjää, kun ottaa sen huomioon ajolinjoja valittaessa. Koska ohjaus on varsin herkkä sain käännettyä ajoneuvon katolleen varsin useasti ensimmäisen viikon aikana. Kuljettajan lennettyä tangentin suuntaan polun pientareelle ei auttanut kuin ravistella matkaan tarttuneet roskat ajoasusta, kääntää tuoli takaisin menosuuntaan, nousta takaisin ratsaille ja jatkaa matkaa. Miksi näin? Muutoin olisi tullut vilu ja nälkä ennemmin tai myöhemmin.