Tietotekniset instrumentit

Olen syntynyt vuoden 1980 joulukuussa eli kuulun siihen sukupolveen, joka on kasvanut aikuisikään tietoliikennevälineiden kehittyessä samaan tahtiin. Jonnet eivät omaa minkään laista tietoisuutta siitä, mitä oli ensimmäiset kotitietokoneet, mitä olivat silloiset ohjelmistojen lataus ajat tai kuinka nopeaa oli ensimmäisten tietoverkkoihin verrattavissa olevien järjestelmien siirtonopeudet. Joo joo. Vanha setä muistelee-

Amstrad CPC 464

No kaikesta huolimatta sain ensimmäisen tietokoneeni Amstrad CPC464 Ollessani ala-aste ikäinen. Perheen nuorimmille kerrottakoon, että ala-aste on se sama asia, jota vuoden 2018 koululaitoksessa sanotaan alakouluksi. Koska kaikilla kavereilla oli kilpailevan yrityksen, Commondoren C64-koneet aloin jo tuolloin harrastaa pientä ohjelmointia. Saatavilla ei ollut kovinkaan paljon valmiita pelejä, mutta kirjaston tietokonelehdissä julkaistiin koodilistoja, joita kopioimalla merkki merkiltä kukin lehden lukija saattoi kopioida itsellen pelejä. tosin kun olit kirjoitellut useita tunteja kieltä jota hädintuskin ymmärrät, saattoi tuo kirjaston lehti kärsiä tuta, kun koodi ei toiminut halutulla tavalla. Harmitusta lisäsi tietysti järjestelmässä ollut pieni klikki, ettei jo kirjoitettua koodia onnistunut tallentamaan jos se sisälsi virheitä.

Ei mennyt kovinkaan pitkään, kun perheemme tietokone päivittyi, kiitos vain äidin työskentelyn aikuisopettajana, kertaheitolla monin kerroin nopeampaan 486-prosessorilla varustettuun "tehomyllyyn". Ei tuollakaan kuuhun vielä lennetty, mutta mahdollistihan tuo jo graafisen käyttöliittymän, tekstinkäsittelyohjelmiston ja pasianssin. Elettiin siis aikaa jolloin käyttöjärjestelmänä oli MS-DOS 6.0 ja Windowsin versio numerona komeili 3.1.

Vuosien myötä konekanta kotitaloudessamme päivittyi ja Koneeseen asennettu modeemi mahdollisti ulkomaailman kanssa kommunikoinnin. Vielä tuolloin internet oli sana, jota käytettiin vain yliopistojen välisestä tietoverkosta ja me tavan tallaajat toimimme BSS-sähköpostipurkeissa. Noista ASCII-pohjalla toimivista järjestelmistä oli mahdollista imuroida itselleen tiedostoja ja käydä keskusteluja toisten käyttäjien kanssa. Jos purkin omisti joku suuri toimija oli keskusteluja mahdollista käydä useiden käyttäjien kanssa realiaikaisesti. Synkkä varjopuoli näissä purkeissa oli valtavat puhelin laskut. Näihin purkkeihin näet soitettiin modemilla ja yhteys oli oltava auki niin kauan kuin asiointi kesti. Koska modemiyhteys edellytti lankapuhelin yhteyttä ja kovasti harvalla kotitaloudella oli mahdollista ostaa kahta puhelinosuuskunnan osaketta(lue hommata liittymää) kovin usein lataukset keskeytyivät, kun joku perheenjäsen ystävällisesti nosti puhelimen luurin. Yhteys katkesi kun luuri laskettiin. Meni melko pitkä aika, ennen kuin joku finni otsassa komeillut, silmälaseilla varustautunut  ja hammasrautoja imeskelevä nuorehko mieshenkilö aiheesta harmistuneena onnistui ohjelmoimaan modemin niin, ettei yhteys katkeaisi tangentin painuessa alas, vaan kukin tietokoneen käyttäjä voisi hallinnoida yhteyden muodostumista tietokoneeltakäsin.

Elettiin 90-luvun puoltaväliä, kun internet nykyisessä muodossaan alkoi rantautua myös kotitalouksien saataville. Olimme mukana ensi joukoissa. Koska olin jo varsin nuorena aloittanut koodaamisen, koin asiakseni alkaa itsenäisesti ja päätä seinään lyöden HTML:n opiskelun. Apunani oli monen muun ikätoverini lailla Mikrobitissä julkaistu juttusarja HTML:n perusteista. varsin nopeasti otin haltuun perustaidot ja aloin ylläpitää edustamani urheiluseuran. nettisivuja. Koska intoa vielä tuohon aikaan riitti, eikä koodinvääntäjiä liiemmälti ollut, päädyin ylläpitämään myös Hiihtoliiton Varsinais-Suomen sivuja. Olin mukana työryhmässä, joka teki valtakunnallisen suunnitelman hiihtoseurojen ja hiihtoliiton nettisivujen pohjaksi. Näin miltei 20 vuotta myöhemmin voin ilokseni todeta, että tuo suummitelma on yhä käytössä.

Koska tietotekniikka on ja oli lähellä sydäntä, harrastin kesäisin suunnistusta ja talvisin hiihtoa ja koska Suomen etevin tuloslaskentaguru Kokkens on lähtöjään samasta seurasta, Mynämäen Suunnistajat -52, päädyin Kokkenssin oppiin ja varsin pian nykyjään suunnistuksen tuloslaskenta standardi Pirilän tuloslaskentaohjelmistot tulivat melko tutuiksi. Myöhemmin tein tuloslaskentaa lähinnä edustamani hiihtoseuran Nousiaisten Alun järjestämissä kilpailuissa.

Noihin samoihin aikoihin 90-luvun lopulla sain ensimmäisen matkapuhelimen, läpällisen Motorola:n. Tuon kyseisen yksilön päätin aivan ensitöikseni hukuttaa sanan varsinaisessa merkityksessä kotipihan sadrvesikaivoon.Tuolloin harrastin vielä aktiivisesti kilpahiihtoa. Olimme lähdössä Saariselälle ensilumileirille, johon tuo Motorola oli Stockan Hulluilta Päiviltä hankittu. Olin suurella ylpeydellä pakannut tuon puhelimen reppuni sivutaskuun, josta se oli ilmeisesti autoa pakattaessa pudonnut avonaiseen muoviputkesta tehtyyn kaivoon.

En tiedä mikä takuu tuon vettä pari päivää nauttineen yksilön korvasi, mutta se oli myös viimeinen amerikkalais valmistajan puhelin pitkään aikaan. Parin ruotsalaisen puhelimen jälkeen hairahduin useiksi vuosiksi Nokia-koukkuun. Eipä nuo niin hääppösiä vehkeitä ollut, mutta kun ei vielä parempaakaan ollut tarjolla.

2000-luvulle tultaessa urheilijanurani päättyi erään kauden päätteeksi todettuun ylirasitustilaan. Urheilulääkäri määräsi miehen harjoittelukieltoon ja tuo tauko on kestänyt aina näihin päiviin. Tosi mielessä tapahtunut harjoittelu oli johtanut pisteeseen, jossa lukio-opintojen saattaminen loppuun ei tuntunut mielekkäältä. Vuoden iltäpäiväkerhomsetänä vieetyn tuumaustauon jälkeen pääsin opiskelemaan esitystekniikkaa Pohjois-Karjalan ammattiopistoon Outokumpuun, jossa onnekseni törmäsin käyttäjänä ensimmäistä kertaa Applen valmistamiin tietokoneisiin. Tuolloin äänityöasemana toimi joku G3 tai G4 sukupolven Mac ProTools ohjelmistoineen. Opinnäytetyötäni tuolla työasemalla tehdessäni kävi kone enemmän kuin tutuksi.

2003 päätin jatkaa ääniopintojani maan kuulussa opinahjossa Tampereen Ammattikorkeakoulun Taiteen- ja Viestinnänosastoissa eli tuttavallisemmin TTVO:lla, jossa Macit kävivät entistä tutummiksi. Vuonna 2004 Applen julkistaessa ensimmäisen MacMinin päätin uudistaa kannettavan Windows kotikoneeni kerta heitolla valoisammalle puolelle. Jossain vaiheessa Mini vaihtui kannettavaan MacBookiin, kun koin G4 prosessorin käyvän liian hitaaksi.

NyKonekanta on noista päivistä uusiutunut tasaiseen tahtiin. Parin Pro Macin kautta työpöydällä komeilee nyt iMac, jonka ostin jokunen tovi sitten jolyain epätoivoiselta jobbarilta alle markkinahintojen. Ostopäätökseen vaikutti suuresti vanhassa MacPro:ssa melkein vuoden varastoinnin jälkeen ilmennyt vika joko muistikammoissa, erillisessä muistiriserissä tai emolevyssä. Jos joku haluaa selvitellä missä vika, on tuo kone noudettavissa tuosta minun eteisestä varsin huokeaan hintaan.

Tietokoneidrn lisäksi myös puhelimet ovat päivittyneet Kalifornian auringon alla kypsyneiksi. Varsin nopeasti 2008, kun Apple suuressa armossaan, julkaisi iPhone 3G mallin ja kun vielä silloin Sonera sai alkaa myydä tuota puhelinta Suomessa kytkyllä, vaihtui myös herra Vahteran käyttämä Nokialainen älypuhelimeen. Koska kytkynä ostettun puhelimen sopimuskausi kesti sen 2 vuotta ja Apple puski uutta puhelinta vuoden välein, olen tyytynyt hankkimaan uuden puhelimen vain joka toinen vuosi. Useimmat puhelimiista olen hankkinut operaattorin kytkykaupalla, mutta kaksi viimeisintä olen maksanut kerta maksulla.

Varsin pitkään olin sitä mieltä, etten tule tarvitsemaan tabletti-tietokonetta. Alkuun pidin sitä hippien hömpötyksenä, joita nuo liimatukat sivelevät kauluspaidat vaahdossa lattea ylihintaan litkiessään kahvilassa kofeiini päissään. En uskonut tabletin ikinä yltävän kannettavan tietokoneen suorituskyvyn tasolle, mutta toisin kävi. Olen nykyjään kahden iPadin omistaja. Tuosta vanhemmasta iPad Ministä en useista palvelusvuosista huolimatta suostu luopumaan, sillä onhan aina oltava varalaite, jos kuitenkin sattuu jotain. Alkuun käytin tuota Miniä myös töissäni digitaalisten miksauspöytien etähallintaan. Tuo laitos oli varsin osuva ja näppärä jo pelkän pienen kokonsa takia. Myöhemmin jo eläkkeellä ollessani ja näköni hieman heiketessä totesin kuten kaikkien vehkeiden kanssa, että kyllä iso on aina kivampi.


Toinen silmäni on sokea ja toisessakin näkökyky heittelee hyvin huonon ja haukkamaisen tarkan välillä. Kaikkien digitaalisten välineiden käyttö edellyttää varsin tarkkaa näköä. Tosin amerikkalainen laitetoimittajani AApple on kehittänyt avuksi Sirin ja Voice Overin. Nuo toimivat niin puhelimessa, tabletissa, Tietokoneessa kuin uusimmassa tuttavuudessani Apple Watchissa. Siri on noiden laitteiden ääniohjaus järjestelmä jolla voin sanella niin sähköpöstit, muistiinpanot ja kalenteri merkinnätkin. Voin Googlata verkosta Lauri Markkasen kauden pistekeskiarvon tai soittaa lähimpään pizzeriaan rullakebab tilauksen ja kaikki tämä selkeällä suomen kielellä.

Kuten voitte kaikesta tästä huomata on Apple minun joukkueeni, mutta siihen on varsin pätevät syyt. Koska olen kahlannut läpi harmaan kiven ja koittanut selviytyä Windows-maailman tietoturva sotkuista on Applen järjestelmien helppous lyönyt niin Linuxit kuin muutkin laudalta 10-0. Turha tulla vänkäämään että on meillä Unix puolella ja Apple on niin kallis kun nämä ovat oikeasti valmiiksi toimivia eikä tarvii alkaa väsäämään jotain perkeleen mista koodia ja uhraamaan aikaa säätämiseen.

Tämä tietotekniikan historian kertaus on pohjustuksena tulevaan eli kuinka tähän on tultu. Tämän lukemalla on ehkä helpompi hahmottaa miten helv--- ihmeessä tuo puolisokea sarjakuvahahmo kykenee käyttämään puhelinta, tablettia tai tietokonetta. Tästä jatketaan...